Pokeriautomaatin historia

Pokeriautomaatin historia ulottuu yli sadan vuoden päähän Yhdysvaltoihin, missä perinteisestä pokerista jalostettiin pikapeli pokerinnälkäisille pelaajille. Nykyään pokeriautomaatit ovat suosituimpia peliautomaatteja casinoissa ja netissä ympäri maailman.

1800-luku

Pokeriautomaattien historia alkaa luonnollisesti tavallisesta pokerista, jota pelattiin uudella mantereella jo pari sataa vuotta sitten. Ensimmäiset viralliset havainnot pokeri-pelikone -automaateista ovat 1800-luvun lopulta. Vuosisadan lopun ensimmäinen merkittävä pelivalmistaja oli Sittman and Pitt maan itärannikolla, Brooklynissa.

Varhaiset pokeriautomaatit olivat luonnollisesti yksinkertaisia mekaanisia laitteita. Siinä oli viisi kiekkoa, joihin oli asennettu kortteja. Pelaaja syötti peliin kolikon, jonka jälkeen veti kahvasta käynnistääkseen pelin. Hetken pyörittyään kiekot pysähtyivät ja mahdolliset voitot voi lunastaa kaupan tiskiltä.

Tuohon aikaan automaatit sijaitsivat yleensä tupakka- ja alkoholimyyntipisteissä, joten voitotkin luonnollisesti olivat joko tupakkaa tai viinaa.

Nämä ensimmäiset automaatit olivat toki teknisesti, mutta myös pelillisesti karuja nykyajan automaatteihin verrattuna. Vai miltä tuntuisi pelata automaattia, joista patakymppi ja herttajätkä on jätetty pois? Raivostuttaisihan se, jos tietäisit miten sinua vedätetään, ja siksi tämä oli aikoinaan tarkoin varjeltu salaisuus.

1900-luvun vaihde

Pokeriautomaateista tuli kertaheitolla parempia pelejä, kun hedelmäpelien isänä tunnettu kalifornialainen Charles Fey kehitti vuonna 1901 peliautomaatin, jossa pelaaja voi nykyisten pelien tavoin lukita haluamansa kiekot ensimmäisen jakokierroksen jälkeen ja vaihtaa loput kortit uusiin. Näin peliin saatiin aimo annos syvyyttä, eikä peli enää ollutkaan täysin tuuripeliä, ja pokeriautomaattien suosio nousi entisestään.

Pokeriautomaattien uusi tuleminen

Vuosien saatossa pokeriautomaattien suosio hiipui, eikä suuri yleisö jaksanut kiinnostua niistä ajoittaisia piikkejä lukuun ottamatta. Vasta 1970-luvulla mikroprosessorien ja yleisen teknisen kehityksen myötä pokeriautomaatit tulivat takaisin pelimaailman eturiviin tarjotaan mm. uudet videopokerit.

Viimeisimpänä kehityksen alueena ovat olleet nettipelit. Laadukkaat pokeriautomaatit netissä ja jopa kännyköissä ovat nostaneet pelin tasolle, josta ei sata vuotta sitten voitu edes uneksia.

Lisätiedot: Pokerin historia